Tekijällä on oikeus saada korvausta, kun hänen teoksiaan – esimerkiksi kirjoja, nuotteja tai äänitteitä – lainataan yleisölle kirjastoista.

Lainauskorvaus koskee lähinnä kirjailijoita, kääntäjiä, toimittajia, kuvantekijöitä ja musiikintekijöitä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön maksama lainauskorvaus perustuu EU:n vuokraus- ja lainausdirektiiviin. Sen jakaminen tekijöille pohjautuu yleisten kirjastojen lainaustilastoihin. Korvausta maksetaan musiikin, tekstin ja kuvan tekijöille, jotka asuvat Suomessa tai jossain muussa ETA-maassa. Tekijäkohtaisen korvauksen suuruuteen vaikuttaa julkaisun lainauskertojen määrä.

Lainauskorvausta hallinnoi kolme järjestöä. Sanasto tilittää korvaukset kirjallisten teosten tekijöille, Kopiosto kuvantekijöille ja valokuvateosten tekijöille ja Teosto musiikintekijöille.
 
Lainauskorvausta maksettiin tekijöille ensi kertaa vuonna 2010.

Oletko sinä oikeutettu lainauskorvaukseen? Jos olet Sanaston, Kopioston tai Teoston asiakas, saat lisätietoa järjestöltäsi.